KAAKON HÄLLSTRÖMILÄISTEN SYYSTAPAAMINEN 17.9.2016

Kaakon hällströmiläisten tapaaminen syyskuussa Kotkassa sujui mukavasti. Tapasimme kuohuvan kosken varrella, Karhulan Ladun omistaman kiinteistön pihalla. Toki mökkikin oli käytettävissämme, mutta koska ruoka tehtiin pihalla, grillikatoksessa, niin oli luontevaa oleilla ulkona. Ilma suosi, ei ainakaan satanut, jos muuten olikin jo vähän kalseaa. Aurinko tohti tulla pilvien takaa meitä tervehtimään pois lähtiessämme.

Kyydin tapaamispaikalle kerjäsin sisareltani, joka asuu Jyväskylässä. Hän oli sattumalta Kotkasssa käväisemässä miehensä kanssa ja autottomana minulle kaikki keinot ovat sallitut päästä ”kohteeseen”. Kyyti järjestyi heidän lähtiessään kotimatkalle, niin sanotusti ohimennen. Peltolat Kouvolasta treffattiin Hurukselantien varrelta ja he seurasivat perässä maalaismaisemissa kiemurtelevaa tietä. Niin puheliaita olimme siskon kanssa, että ajoimme mökille vievän risteyksen ohi. Onneksi tien asfalttipäällys vaihtui hiekaksi, tie kaarsi lenkin ja ymmärsimme kääntyä takaisin päin. Herrasväki Peltola teki myös meitä seuratessaan ns. kunniakierroksen. Latumajan pihapiiri oli kutsuva omenapuista tippuneiden omenoiden ja lehtipuiden pudottamien kirjavien lehtien värikkäästi kyllästämä. Minua harmitti kotiin jäänyt suvun viiri, kun näin, että mökin vierustalla oli lippusalko. Olisihan se ollut upeaa nostaa suvun viiri toivottamaan tulijat tervetulleiksi lippusalkoon, jota minulla itselläni ei ole.

Vasemmalta: Timo Kangasniemi, Martti Puska, Viola, Markku Koivula ja Lenni. Kuva: Marju Wiertola.

Ehdin savustaa grillikatoksessa itseäni tovin, kunnes paikalle saapui komppania Kangasniemi & Koivula. Markku Koivula havaitsi välittömästi savuttamisen ongelman, varmisti tulentekopaikan vetävämmäksi ja sain hetken hengähtää raikkaassa ilmanalassa. Kuvittelin, että ulkogrillin pitääkin savuttaa, sillä eihän ole tulta ilman savua. Katoksen savu hälveni nopeasti ja uskalsin sukeltaa muurikkapannun kimppuun ruokaa laittamaan Jostain syystä, olisiko vähän etelä-pohojalaasta trossailua, olen ostanut itselleni muurikkapannun, halkaisijaltaan vaatimattomat 78 senttiä. Pannulla saa kerralla isommallekin porukalle murkinaa, joten kyllä sillä käyttöä on.

Ruokailun päätteeksi keitimme porokaffeet. Suuret lieskat nokipannun alla eivät meitä pelottaneet.

Muurikkalettuja paistettiin urakalla, olihan taikina jokseenkin vaatimaton, kaksilitrainen. Lettujen paistamisessa apunani oli koko kööri ja kauhan varteen taikinaa kaatamaan tarttui paikalla ollut nuorison edustaja, jolta lettujen kääntäminenkin sujui hyvin. Yläasteikäinen neiti kertoi tehneensä lettuja kotkalaisen Lettupojan, sukuumme kuuluvan Janne Laukon bisneksessä. Lettupoika kulkee polkupyörällä kesäisin kaikki tarvittava materiaali mukanaan ja myy muurikkalettusia suoraan pannulta. Ei sentään fillarin selästä vauhdissa, lettupoika pysähtyy tarvittaessa ja missä milloinkin väkeä on liikkeellä.

Sinikka Koivula, Katja, Olivia, Elina ja Seppo Peltola. Kuva: Marju Wiertola.

Meillä oli mukava päivä ja tavataan tulevaisuudessakin!

Marju Viertola