Petter ja Elisabeth Hällströmin sukukokous Jalasjärvellä 18.7.2015, Juhlapuhe: TkT Mika Piirto

Petter ja Elisabeth Hällströmin suvun henkinen ja hengellinen perintö

Arvoisat sukulaiset

Arvoisat juhlavieraat

Valitsin kaksi raamatunkohtaa:

Psalmista 100: Tietäkää että Herra on Jumala. Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme, hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat. (Psalmi 100:3)

Matteuksen evankeliumista: Jeesus sanoi, taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa. (Matteus 24:35)

Omasta kokemuksestani käsin voin havaita, että ihmisen ikääntyessä oma sukuhistoria alkaa kiinnostaa enemmän. Millaisia ihmisiä on ollut suvussani? Missä on asuttu? Miten elämä ylipäänsä ennen vanhaan on sujunut? Omassa länsimaisessa kulttuurissamme tuntuu siltä, että henkiset ja varsinkin hengelliset arvot ovat olleet vuosia tai vuosikymmeniä hukassa tai vähintäänkin taka-alalla, mutta yhä enemmän on havaittavissa merkkejä siitä, että arvoja aletaan taas uudestaan peräänkuuluttamaan ja kaipaamaankin. Omasta suvustamme on valmistunut tai valmistumassa tutkimus sukumme lääkäreistä ja sukumme musiikkiteos, mitkä omalta osaltaan kertovat kiinnostuksesta sukumme henkisiä arvoja kohtaan. Tätä puhetta valmistellessani olen huomannut, että kuta enemmän olen sukuumme tutustunut, sitä enemmän olen halunnut saada myös selville, millaista hengellistä arvoperintöä esi-isämme ovat meille jättäneet.

Sukumme alkuaikoina elettiin voimakkaassa yhtenäiskulttuurissa, jossa kristinuskolla oli merkitystä lähes jokaisen ihmisen elämään. Sen tiedon pohjalta, mitä meillä esi-isistämme on, voidaan olettaa, että sukumme on kasvanut Petter ja Elisabeth Hällströmin ajoista alkaen kristinuskon viitoittamalla arvopohjalla. Mietin mitä kristinuskosta nousevia arvoja voisi liittyä sukuumme. Jo Raamatun alkulehdiltä löytyy käsky viljellä ja varjella maata. Voisin hyvin kuvitella, että suvussamme luontoa ja eläimiä kunnioitettiin jo senkin tähden, että elanto saatiin luonnosta ja viljelyä harrastamalla. Toinen sukuumme liitettävä ja hyvin keskeinen raamatullinen arvo on perhe ja avioliitto; sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Perheestä välittäminen ja aviouskollisuus liittyvät avioliiton arvoon saumattomasti ja vaikka asiasta ei liene tutkimusta tehtykään, arvelen, että tämä on hyvin kunnioitettu arvo suvussamme. Läpi Raamatun on löydettävissä kehotus lähimmäisen rakastamiseen; hengen, sielun ja ruumiin hyvinvoinnista huolehtimiseen. Tätä käskyä tulen käsittelemään puheessani ehkä eniten. Viimeisenä voisi mainita suurimman ja hienoimman kristinuskon arvon ja ilmoituksen, mikä on tietenkin jokaisen ihmisen yhtäläinen arvo; Jeesus Kristus on kuollut jokaisen ihmisen puolesta syntien sovittajana. Raamatusta nousevia kristillisiä arvoja on tietysti paljon muitakin, ja olisi varsin mielenkiintoista tietää, miten näitä arvoja kunnioitetaan suvussamme tänä päivänä.

Ehkä yksinkertaisin tapa arvioida sukumme henkisten ja hengellisten arvojen periytymistä on tarkastella sukuumme kuuluvien ihmisten ammatinvalintaa ja ammattien periytymistä. On mielenkiintoista huomata, että suvussamme on esimerkiksi suhteellisen paljon lääkäreitä. Sukumme alkuaikoina lääkärin ammatissa toimi vain Carlin sukuhaaran jälkeläisiä, mutta tässä juhlassa julkaistavan Irja Kajander-Vierkensin tutkimuksen perusteella lääkäreitä löytyy tällä hetkellä kaikista sukuhaaroista yhteensä noin 180 ja hammaslääkäreitä noin 55. Lääkärin ammattia on aina pidetty eettisenä arvovalintana, mitä kuvaa vaikkapa lääkärin vala, jossa luvataan kunnioittaa jokaista ihmiselämää ainutlaatuisena pyrkien sen pelastamiseen. Kajander-Vierkensin sukumme kannalta varsin merkittävän tutkimuksen mukaan halu auttaa ihmisiä ilmeni selvänä sukumme jäseniä yhdistävänä tekijänä heidän valitessaan lääkärin ammatin. Tutkimus viittaa myös siihen, että sukumme alkuaikoina lääkärintyötä tehtiin tarvittaessa ilmaiseksi ja on myös todisteita siitä, että sukumme lääkärit muullakin tavalla auttoivat ja puolustivat vähempiosaisia ihmisiä.

Lääkärin ammattiin liittyvä ihmisten auttaminen ja omaan yhteisöön kuuluvien ihmisten palvelualttius saattaa olla myös koko Petter ja Elisabeth Hällströmin sukua yhdistävä arvo. Tällaiseen tulkintaan viittaa mm. se, että pitäjän yhteisten asioiden hoitamiseen, vaikkapa kirkon palveluun, raittiusliikkeisiin ja koulujen johtokuntiin ovat sukumme isät osallistuneet varsin aktiivisesti. Tyttärien sukuhaaroissa Hällströmin miehet valittiin usein esimerkiksi kirkonisännän luottamustoimeen, mihin kuului seurakunnan omaisuuden ja talousasioiden hoitaminen.

Tarkastellaanpa tätä virkaa ja sen esiintymistä suvussamme hivenen tarkemmin. Sukumme ensimmäisenä kirkonisäntänä toimi 1850-luvulla Juho Jussila ja sen jälkeen oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että kirkonisäntä Ilmajoelle valittiin suvustamme. Kirkonisännät saattoivat hoitaa taloudellisten tehtävien lisäksi myös hengellisiä tehtäviä. Varsinainen monitoimimies oli esimerkiksi Ilmajoen kirkonisäntänä 1900-luvun alussa toiminut Mikko Kivistö, joka Höyrysahayrityksensä ja kunnallisten tehtäviensä ohessa piti lapsille pyhäkoulua ja toimi tarvittaessa kanttorin sijaisena. Uskollisuutta ja omistautumista tehtävään kuvaa se, että lapsille hän jaksoi opettaa hengellisiä asioita noin 30 vuoden ajan. Nyanssina mainittakoon, että myös omasta Ilmajoella eläneestä Marian ja Elisabethin sukuhaaraan kuuluneesta mummostani, Aili Rannosta, omaa sukua Kuivaniemestä, on maininta, että hän piti pyhäkoulua 22 vuoden ajan ja hänet tunnettiin muutenkin rukouksen ihmisenä. Myös Jalasjärvellä, Peräseinäjoella, Teuvalla ja Ylistarossa toimi tyttärien sukuhaarojen miehiä kirkonisäntinä. Carlin sukuhaarasta löytyy yksi kirkonisäntä, Johan Edvard Hällström, joka peräti 52 vuoden ajan vastasi Liperin kunnassa tehtävästä 1800-luvun puolivälin ajoilta lähtien. Johan Edvard Hällströmin kohdalla on maininta, miten hän vastasi seurakunnan köyhäinhoidosta ja katovuosien aikana hoiti viljanjakelua Pohjois-Karjalan katoalueilla. Tehtävien huolellisesta hoidosta hän sai usein kiitosta piispantarkastuksissa. Kirkonisännistä voi lukea lisää Irma-Liisa Särkän tekemästä historiikista, joka löytyy ensimmäisestä sukukirjasta.

Pappeja ja teologisen koulutuksen saaneita tiedemiehiä löytyy sukumme alkuajoilta pelkästään Carlin sukuhaarasta. Niin kuin useimmat meistä muistanevat, niin Elisabethin ja Petterin ainoa poika Carl sai teologisen koulutuksen ja hänet valittiin Ilmajoen kirkkoherran apulaiseksi sekä myöhemmin Sulvan kappalaiseksi ja nimipastoriksi. Carlin puoliso, Anna Rein kuului pappisukuun. Mielenkiintoinen sukujatkumo löytyy Carlin toisen pojan, Gustaf Gabrielin, aateloidusta af Hällströmin suvusta. Monella tavalla ansioitunut tiedemies Gustaf Gabrielin sai pappisvihkimyksen vuonna 1804, mistä lähtien hän yleensä käytti pappispukua. Gustaf Gabrielin merkittävimmät ansiot liitetään fysiikkaan ja astronomiaan. Sen lisäksi hän toimi aktiivisesti kirkon palveluksessa, mm. 15 vuoden ajan tuomikapitulin jäsenenä. Hänen suvustaan löytyy merkittävimpiä kristilliseen työhön suuntautuneita jälkeläisiämme; esim. viidennessä sukupolvessa Jakob Elielin pappisura etenee lääninrovastiksi asti. Kuudennessa polvessa Kyllikki Margareta valitsee puolisokseen pappismiehen Aleksi Lehtosen, josta tulee ev.lut. kirkkomme arkkipiispa. Margaretan ja Aleksin rakkaustarina alkaa, kun Margareta af Hällström 17-vuotiaana soittaa pappi Aleksille ja ilmoittautuu rippikouluun. Lisää tästä rakkaustarinasta sekä arkkipiispa Aleksi Lehtosen elämästä ja muista mielenkiintoisista sukutarinoista voi lukea Sukuyhdistys af Hällström ry:n julkaisemasta sukukirjasta nimeltään Yhteishenki ja yhteenkuuluvuus. Vielä mainittakoon, että heidän pojastaan Samuel Lehtosesta tuli Helsingin piispa.

Musikaalisuus on sukumme tiedetty tunnuspiirre. Päivi-Liisa Hannikainen on tehnyt yliopistollista musiikkitutkimusta 30-vuoden ajan ja on koonnut ja pääosin kirjoittanut tänä vuonna ilmestyvän Petter ja Elisabeth Hällströmin suvun musiikkiteoksen. Päivi-Liisa Hannikaisen mukaan on suuri armolahja, että ihminen voi luoda musiikkia, esittää ja harrastaa sitä sekä antaa musiikin välityksellä kokemuksia itselle ja toisille; musiikin avulla ihminen palvelee luojaansa ja kanssaihmisiä. Hannikaisen tekemään tutkimukseen osallistuneiden ja sukulähteisiin tallentuneiden musiikin harrastajien ja ammattilaisten määrä suvussamme on 775. Sukumme muusikot toimivat laajalla kirjolla klassisesta musiikista ja kirkkomusiikista kansanmusiikkiin, jazziin, kevyeen musiikkin ja aina sinfooniseen heavy-metalliin asti. Soitinrakentajiakin suvustamme löytyy. Sukumme alkuaikoina musiikkia harrastettiin Carlin perheessä ja esim. em. Gustaf Gabriel Hällström oli alttoviulisti. Todennäköisesti myös tyttärien perheessä harrastettiin musiikkia, ainakin laulua, vaikka paljon tietoa siitä ei ole tallentunutkaan. Ensimmäinen lukkari suvustamme on Elisabethin sukuhaarasta nimeltään Jaakko Östman, joka toimi 30 vuotta Jurvan lukkarina 1840-luvulta alkaen. Vielä mainittakoon, että 1800-luvun lopulla Hanna Hällström oli Suomen ensimmäisiä koulutettuja naisurkureita. Kanttoreita, urkureita ja lukkareita suvussamme on kaiken kaikkiaan 27 ja kirkkokuorolaisia sekä muita hengellisen musiikin esittäjiä satakunta. Hannikainen kuitenkin muistuttaa, että kotona lauletut laulut tai läheisille soitettu musiikki ovat yhtä paljon tai vielä enemmän sukumme arvoperintöä kuin tilaisuuksissa yleisölle esitetty musiikki.

Nämä äsken mainitsemat ammatinvalinnat, kuten lääkärit, papit ja kanttorit ovat helposti miellettävissä kristinuskonkin pohjalta nouseviksi elämänmittaisiksi suuriksi arvovalinnoiksi, joissa palvellaan ihmisen hengen, sielun ja ruumiin hyvinvointia ja terveyttä. Myös monet muut sukuumme liittyvät ammatinvalinnat edellä mainittujen lisäksi kuvaavat sukumme arvoperintöä, mutta esitelmästäni tulisi kyllä liian pitkä, jos kaikki ammattiryhmät mentäisiin läpi. On kuitenkin selvää, että esi-isämme ovat kantaneet näitä kristinuskon arvoja ja sanomaa tuleville sukupolville ammatinvalinnasta riippumatta. Tämä on varmasti näkynyt suvussamme vaikkapa niin, että äidit ja isät ovat opettaneet lapsilleen ja lasten lapsille iltarukouksia. Oma äitini opetti minulle jo hyvin varhaisessa vaiheessa pienen iltarukouksen: siunaa Jeesus isää, äitiä, Mikaa ja Piaa ja kaikkia maailman ihmisiä. Musikaalisessa suvussamme on varmasti laulettu paljon virsiä ja hengellisiä lauluja. Lapsille on laulettu iltalauluja ja heidät on lähetetty pyhäkouluun. Isät ovat pitäneet ruokarukouksia. Kinkereihin, jumalanpalveluksiin ja herätysliikkeiden seuroihin on osallistuttu huomattavasti laajemmin kuin nykypäivänä. Suurin osa sukumme elämästä on liittynyt maaseutupitäjiin ja sitä kautta hyvin arkisiin maanviljelytoimiin, joissa on perinteisesti laitettu turva Jumalaan.

Vielä tulee mieleeni vaikeat olosuhteet kuten sodat, nälänhätä ja sairaudet. Voi vain kuvitella sitä hätää ja ahdistusta, mitä esi-isämme ovat kokeneet vaikkapa 1800-luvun loppupuolen katovuosien aikana, kun perheen lapsille ei ole ollut antaa riittävästi ruokaa ja heikon ravinnon heikentämät lapset kuolivat monenlaisiin sairauksiin kipua kärsien. Toisen sukukirjan historiikki kuvaa näitä aikoja. Jalasjärvellä oli nälänhätää jo vuonna 1866 ja seuraavina vuosina koko maakunnan syrjäseudut kokivat kovia. Suurimmassa osassa tyttärien sukuhaarojen kodeista useat lapset kuolivat ennen ensimmäistä ikävuottaan vielä pitkään näiden nälkävuosien jälkeenkin. Myös Carlin suvussa erityisesti lääkäriperheiden kohdalla lapsikuolleisuus oli korkea, mikä puolestaan johtui siitä, että potilaiden hoidossa tarttuvat taudit tulivat kotiin. On helppo mieltää, että tämänkaltaiset menetykset ja esimerkiksi Suomen osalle tulleet sodat käänsivät sukumme isät ja äidit rukoukseen ja Jumalan etsimiseen.

Henkisten ja hengellisiä arvojen siirtyminen sukupolvelta toiselle ei ole kokonaan arvioitavissa tai ymmärrettävissä ammatinvalinnalla tai millään muullakaan ihmisen menetelmällä. Vasta ihmisen henkilökohtainen tunteminen ja kirjoitetut ja kerrotut elämänkerrat valottavat asiaa hivenen tarkemmin.

Otan tähän puheeni loppuun vielä pari esimerkkiä:

Herätysliikkeillä oli merkittävää vaikutusta sukuumme vuosisadan vaihteessa Ilmajoella. Tutumpien kirkon herätysliikkeiden sijaan voisi mainita vaikkapa Vapaakirkollisen herätyksen. Petter ja Elisabeth Hällströmin sukuseuran edellisen puheenjohtajan Eila Lehtikallion isoisä, 1865 syntynyt Salomo Pirilä toimi reilut 20 vuotta Vapaakirkollisen Armon Sanomien päätoimittajana. Elämän aikana hänen tehtäviinsä kuului toimittajan työn lisäksi mm. säästöpankin johtajuus, raittiusseura ladun perustaminen ja tilattoman väestön esimiestehtävät. CV:tä tutkittaessa silmiin osuus myös Hällströmeille tyypillisiä musiikkiharrastuksia; tässä tapauksessa urkuharmonin soittoharrastus ja torvisoittokuntaan kuuluminen. Siirryttyään Tampereen evankelisen kustannusliikkeen palvelukseen vakava sairaus vei hänet vuoteen omaksi ja sairaudet kuluttivat miehen omaisuuden, mutta elämäkerta mainitsee, että Jumala oli hänen kanssaan. Tampereen seurakunta rukoili hänen puolestaan ja uskon rukous paransi sairaan. Itse hän kertoi saaneensa Herralta sanan: ”En kuole, vaan elän, ja Herran tekoja luettelen”. Hänen siirtyessään Tampereelta takaisin Ilmajoelle kunnansihteeriksi Salomo Pirilä saa vielä uuden mahdollisuuden elättää itsensä ja perheensä yhdessä neljännen vaimonsa kanssa. Kolme aikaisempaa vaimoa oli nimittäin kuollut.

Toisen esimerkin otan tietysti omasta kunnastamme Jalasjärveltä, jonka kirkkoherrana toimi Väinö Kivistö 24 vuoden ajan aina 70-luvun alkuun saakka. Väinö Kivistön elämänkerran on kirjoittanut hänen poikansa Pertti Kivistö, joka arvelee, että Väinön usko ja ratkaisu lähteä lukemaan papiksi liittyi hänen oman isänsä Juho Kivistön kysymykseen pelastuksesta: olenko minä valmis? Saatuaan vastauksen elämänsä tärkeimpään kysymykseen Juho Kivistö, niin ikään Hällströmin sukua, toimi 40 vuoden ajan Ilmajoen suntiona. Väinö Kivistön elämäkerta on hyvin vaiherikas. Kirkkoherraksi valmistuttuaan hän joutuu pian jatkosotaan rintamalle. Väinön kohdalla evankelisella herätysliikkeellä on ollut hyvin merkittävä rooli, jolle hän antoi runsaasti aikaa. Siionin kanteleen laulut olivat tulleet tutuiksi jo Ilmajoella lapsuudenkodissa. Tässä on yhtymäkohta myös omaan lapsuuteeni, jolloin Siionin kanteleen lauluja laulettiin lukemattomia kertoja niin ikään Ilmajoella omassa mummolassani. Kirkkoherran viran ohessa Jalasjärvellä piti hoitaa myös pappilaan kuuluvaa maatilaa, jonka erikoisuutena oli edellisen kirkkoherran Nikolai Blomin mehiläistenhoidossa tekemä uraauurtava työ maassamme. Saarnatyön ja viran hoitamisen vastapainoksi Väinö Kivistöstä kehittyi taitava puuseppä, joka nikkaroi mm. kaikille kahdeksalle lapselleen kaappi- eli könninkellon. Väinö Kivistön nikkaroima kaappikello löytyy myös Jalasjärven seurakuntatalosta. Vielä eläkepäivillään hän rakentaa uuden kodin itselleen ja rakkaalle puolisolleen, jonka kanssa hän sai elää yhdessä kaiken kaikkiaan 62 vuotta. Pertti Kivistö kirjoittaa seuraavasti: Paras ja kaunein kiitos, mitä ihminen voi saada, on sittenkin se, joka tulee läheisiltä.” Niin ikään Hällströmin sukuun kuulunut Helmi-vaimo kirjoitti kortin miehelleen Väinölle tämän ollessa jo lähes 80-vuotias: ”Rakas, kiitos sinulle, että olet jaksanut olla kärsivällinen kaikki nämä kymmenet vuodet. Kiitos rakkaudestasi ja uskollisuudestasi, joista olen saanut iloita ja jotka ovat antaneet elämään sen onnen, josta saan kiittää myös taivaallista Isää. Hän, taivaallinen Isä, sinua runsaasti siunatkoon. Rakkaudella – vaimosi.”

Näihin sanoihin ja siunauksen toivotuksiin on hyvä päättää puheeni.

Kiinnostukseni kristillisiin arvoihin, auttamistyöhön sekä musikaalisuuteni lienevät omalta osaltaan Hällströmin suvun perintöä. Usko Jeesukseen on kuitenkin aina viime kädessä Jumalan lahja itse kullekin. Lopuksi laulan teille säveltämäni psalmin 127, jonka oma rakas vaimoni Outi Piirto tulkitsee viittomakielellä.

 

Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät.

Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo.

Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle ja syötte leipänne murheella:

yhtä hyvin hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa.

Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anti.

Niinkuin nuolet sankarin kädessä, niin ovat nuoruudessa synnytetyt pojat.

Onnellinen se mies, jonka viini on niitä täynnä!

Eivät he joudu häpeään, kun portissa puhuttelevat vihamiehiänsä