Tapio Kuula (1957 – 2017)
In Memoriam

Juhlapuhe Virtain sukujuhlassa 2012

Arvoisa juhlaväki, sukulaiset läheltä ja kaukaa.

Kun kauan sitten syksyllä 2009 lupauduin Tuija Veijalle puhujaksi Petter Hällströmin sukujuhliin, en tiennyt, minkälainen tästä päivästä tulisi. Aavistin, että väkeä voisi tulla melko paljon, ja toivoin, että sää olisi sopivan kesäinen, mutta arvailujen varassahan sitä enimmäkseen ollaan, kun on kyse tulevaisuudesta – melkein mitä tahansa voi tapahtua.

Menneisyys on sitten taas ihan eri asia. Se, mikä on tapahtunut, on jo tapahtunut, mutta se, mitä menneisyydestä tiedämme, voi olla epävarmaa. Omaa menneisyyttään ei tarvitse arvailla, kun on itse sen kokenut, mutta kun kyse on esi-isien ja     -äitien vaiheista, olemme sukututkimuksen varassa.

Sukututkimus tarjoaa liittymäkohdan menneisyyden ja tulevaisuuden välillä, ja juuri tällaista liittymäkohtaa olemme täällä juhlistamassa.

Oma nykyisyyteni juontaa juurensa Katariina Hällströmin sukuhaarasta, joka onkin kaikkein väkirikkain sukuhaara. Äitini Rauha polveutuu Katariina Hällströmistä molempien vanhempiensa kautta. Hänen äitinsä Emma Peura o.s. Leppänen oli Juho Hirven jälkeläinen. Juho oli ainoa lapsi, jonka Katariina ehti saada reillun kuukauden kestäneestä avioliitosta ilmajokisen Juho Keski-Röyskön kanssa. Äitini isä, Aukuisti Peura puolestaan polveutuu Katariinan Matti-pojasta, joka oli muutamaa vuotta aikaisemmin leskeksi jääneen Katariinan sekä hänen toisen puolisonsa Simon Antinpoika Jaskarin ensimmäinen yhteinen lapsi.

Myös isäni Reino polveutuu isänsä, Urho Kuulan kautta Katariina Hällströmistä. Urhon esi-isä oli Antti Sillanpää, Katariinan 6. lapsi. Kurjenkylän on todettu olevan Suomen hällströmiläisin kylä, näin ollen onkin isäni äiti, Seena Kuula o.s. Koivisto, ainoa isovanhemmistani, joka ei ole Hällströmin sukua. Minusta eteenpäin sukumme jatkuu kolmen lapsen ja kuuden lapsenlapsen voimin. He kantavat vaimoni suvun puolelta myös toisen varsin ansiokkaan suvun, Jaakko Ilkan, perimää.

Koivistonperän kotitila on ollut sukumme hallussa parisen sataa vuotta ja on tällä hetkellä vanhimman tyttäremme perheellä vapaa-ajanviettopaikkana. Isoisäni Urho Kuula lähti sieltä käsin kah- teen otteeseen Amerikkaan töihin, monien muiden hällströmiläisten ja virtolaisten tavoin. Lähtö on varmasti vaatinut rohkeutta, kun kielitaito on rajoittunut Kurjenkylän murteeseen seikä silloin ollut kuin hataria mielikuvia siitä, mitä valtameren toisella puolella odotti. Urho kuitenkin tuli takaisin Suomeen viljelemään Koivistonperän maita ja kasvattamaan lapsiaan Reinoa ja Annia.

Amerikan vuosista jäi muistoksi kirstu, knalli ja kornetti, jota hän soitti taitavasti ja sävelsipä kappaleitakin. Urho lienee oppinut englantiakin, koska meillä puhuttiin esimerkiksi villapaidasta veterinä ja hoputettiin sanomalla horioppia nyt. Monia hällströmiläisiä jäi pysyvästi Amerikkaan. Olisikin mielenkiintoista tietää mitä kaikkea Hällströmit ovat saaneet Amerikassa aikaiseksi.

 

Näiden vaihdeiden kautta pääsemme tähän hetkeen ja tähän paikkaan. Tuntemalla oman menneisyytensä on helpompi ymmärtää nykyisyyttään: en olisi tässä puhumassa, jos esimerkiksi isoisäni Aukusti Peuran vanhemmat eivät olisi tahoiltaan lähteneet paimeneen. Lasse-vaari ja Deliila tapasivat kuulemani mukaan näin paimenessa. On mukava ajatella, että Deliilla kävi näin hyvin, koska hänen perheensä joutui kärsimään 1860-luvun jälkipuoliskon katovuosista, jotka koettelivat Deliilan kotipitäjää Parkanoa erityisen ankarasti. Deliila oli ainoa suurperheen lapsista, joka selvisi hengissä.

Maailma on heidän ajoistaan muuttunut paljon. Siinä missä ennen punottiin tuohivirsuja päreen loimussa nyt etsitään tietoa googlesta tabletilla energiansäästölamppujen valossa. Itsekin olen kokenut vielä ajan, jolloin hiihdettiin pikitien varteen salkku isossa repussa, jotta päästiin linja-autolla salkku kädessä oppikouluun.

Tekniikka kehittyy niin huimaa vauhtia, ettei itsekään aina pysy viimeisimmän kehityksen kyydissä, ja on todella vaikea ennustaa, minkälaisia keksintojä vielä tullaankaan tekemään. Onneksi kuitenkin sähköä tarvitaan tulevaisuudessa varmasti yhä enemmän. Erittäin  monet uudet tekniset kehitykset perustuvat sähköön, niin työpaikoilla, kotona kuin liikenteessäkin, kuten esimerkiksi sähköautot jne.

Sukulaisuuden ja sukututkimuksen kannalta mielenkiintoinen kehityssuunta on myös geenien tutkimus, jonka avulla voidaan tarkasti selvittää vaikkapa sitä, kuinka paljon samankaltaisuuksia tietyn suvun ihmisissä on. Samankaltaisuudet voivat olla ilman geenien tuntemustakin hyvin paljastavia. Useat taustaani tuntemattomat ihmiset ovat kysyneet minulta esimerkiksi mahtaako eräs uutisankkuri olla minulle jotain sukua, kun olemme niin samannäköisiä.

Tekniikan lisäksi maailma on muuttunut muillakin tavoin: lääketieteen ansiosta voimme odottaa elävämme pidempään, mikä lisää odotuksiamme tulevaisuuden suhteen ja toisaalta saattaa etäännyt- tää suhdettamme nykyhetkeen.

Ihmisten suhtautumisen muuttuminen näkyy myös esimerkiksi koulutuksen arvostuksessa: ennen vanhaan yhteiskouluun menoakin voitiin pitää virheenä – hyvä työmieshän siinä menee pilalle. Samaten tereyttä edistävä liikunta, hampaiden  harjaus taikka pehmeiden rasvojen suosiminen olisivat olleet turhuutta menneiden aikojen miesten mielestä.

Nykyään taas elämää ajatellaan hyvinkin pitkälle, ja välillä tämän päivän kokeminen ja tässä hetkessä eläminen unohtuu. Terveyttä etsitään  monivitamiinivalmisteista samalla kun metsiemme vitamiinit jäävät mustikkamättäisiin. Tähänkin varmaan voidaan löytää tasapaino: kiireinen moderni elämä tekniikan yltäkylläisyyden keskellä vaatii vastapainokseen jotain muuta, joka saa mielemme ja aivommekin rentoutumaan. Takassa räiskyvä tuli ja rauhoittava vesi ovat meille perimän kautta nautinnollisia elementtejä myös tänä päivänä.

Hällströmin sukuun mahtuu monella tavalla taitavaa väkeä. Esimerkiksi lääkäreitä, opettajia ja oppineita on keskimääräistä enemmän, joten voimme helposti nähdä että edellä puhumani seikat ovat olleet tiedossa aiemminkin: koulutusta ynnä tulevaisuutta on osattu arvostaa, mutta sen ei ole annettu sumentaa menneisyyden sekä arkielämän viisautta. Eräs viisas mies, George Bernard Shaw, on sanonut, että mikäli historia toistaa itseään, ja tulevaisuus on aina arvaamaton, ei ihminen voi oppia kokemuksesta. Historiasta  opimmekin lähinnä sen, että ihminen ei opi histroriasta Kun tämän tiedostaa, on valmis tulevaisuuden haasteisiin. Nähtäväksi jää, kuinka seuraavien sukupolvien näkökulmat asettuvat, mutta pidemmittä puheitta, kaukaiset ja läheiset sukulaiset tässä ja nyt, toivotan teille mukavia juhlia ja lämmintä kesän jatkoa. Kiitos.

 

Tapio Kuula